Puhutaan elämästä

Kelpaat kelle vaan

Olen 37-vuotias nainen ja miettinyt itsemurhaa nuoresta alkaen.

Kasvoin kodissa, jossa oma itse, omat tunteet ja tarpeet piti piilottaa. Ratkaisuksi tähän yksinäisyyden kokemukseen minulle tulivat itsemurha-ajatukset, jotka ovat välillä elämän pettymysten ja vastoinkäymisten myötä olleet voimakkaita. Välillä pääsin niistä eroon, mutta jonkin asian laukaistessa itseinhon ne nousivat aina uudelleen mieleen. Joinain aikoina niitä oli joka päivä, välillä muutaman kerran vuodessa yleensä jonkin vaikeamman sosiaalisen tilanteen yhteydessä.

Vasta aivan viime aikoina ne ovat alkaneet jäädä toivottavasti kokonaan taka-alalle. Siihen on tarvittu vuosien terapia ja meditaatioharjoituksia. On hyvin rauhoittava tunne, kun huomaa itsemurha-ajatusten korkeintaan häivähtävän pikaisesti mielessä. Ne ovat olleet pitkä-aikainen ystävä ja vihollinen minulle. Varmasti niistä on saanut lohtua vaikeina aikoina, mutta koen niiden myös hyökänneen kimppuuni tarkoituksena tuhota minut lopulisesti. Omat itsemurha-ajatukseni eivät onneksi koskaan siirtyneet teoiksi, mutta pelkkinä ajatuksinakin ne ovat olleet piinaavia.

Rakkaus itseä kohtaan ja toisilta saatu välittäminen on pelastanut.  Juha Tapion “Kelpaat kelle vaan” -biisi on yhtenä monista auttanut: “Puoltakaan en sun kivustas voi tietää, sanat kaikki vailla voimaa ilmaan jää, mut joku aamu mä tiedän sen, sä heräät huomaamaan, sinä selvisit ja kelpaat kelle vaan”.

- Maria

Lue kaikki tarinat