Puhutaan elämästä

En anna periksi

Minun koko pienen elämäni ajan olen joutunut taistelemaan psyykkisen hyvinvointini kanssa. Ikää on vasta 18, mutta olen käynyt läpi terapioita ja keskustellut useamman psykologin kanssa kuin moni elämänsä iltapuoltakaan elävä henkilö on päässyt edes näkemään. Vaikka kaikki mahdolliset terapiat ja muut ovatkin juuri minua varten järjestetty ja psykologian ammattilaiset ovat minua varten, eivät he silti osaa auttaa minua. Olen tutustunut itseeni elämän kautta, kaatunut moneen kertaan ja itkenyt surkeaa pientä elämääni, mutta silti jostain syystä olen aina noussut ylös. Joku on saanut minut jatkamaan, vaikka olisi niin paljon helpompaa päästää irti ja lakata olemasta. En pelkää kuolemaa, pelkään elämää. Elämään kuuluu tässä ikävaiheessa niin paljon valintoja, jotka tulevat vaikuttamaan loppuun saakka, ja kaikki sanovat, että “ajattele tulevaisuuttasi”, mutta entä jos tulevaisuus on niin hämärän peitossa, ettei osaa ajatella tätä hetkeä pidemmälle?

Ahdistuneisuushäiriön kanssa eläminen on raskasta, ja masennus kuuluu tiiviisti mukaan, milloin vähemmän, milloin enemmän. Olen mielialalääkityksellä, ja ne auttavat minua pysymään tolpillani vaikeimpina aikoina. Muuten en pääsisi kuralätäköstä ylös ollenkaan. Tahtoisin olla yhteydessä muihin kaltaisiini ihmisiin, sillä vertaistuki on tärkein tuki, minkä olen huomannut auttavan ja olevan avuksi – niin itselle kuin ehkä toisellekin. Olen niin usein sekaisin itseni ja ajatusteni kanssa, etten enää osaa tehdä sitä, mikä olisi mahdollisesti oikein.

Onneksi en ole yrittänyt vahingoittaa itseäni, vaikkakin aihe pyyhkäisee ajatuksiani todella usein. En uskalla kulkea siltojen ylitse yksin tai mennä kerrostalon ylimpien kerroksien parvekkeelle katsomaan, koska pelkään, että voisin tehdä itselleni hetken mielijohteesta mitä vain. Kerran kovan ahdistuksen kourissa tämä oli liiankin lähellä, ja kun ymmärsin, mitä miltei oli tapahtumassa, käperryin itseäni pelkäävänä ja säikähtäneenä nurkkaan itkemään hysteerisesti. Kuolema oli kuiskannut korvaani, ja olin kuullut sen.

Kaikki mitä sanon, on enemmän kuin totta. Olen tietoinen elämästäni enemmän kuin kukaan voi edes kuvitella olevansa. Silti minulta saatetaan kysyä, “olenko yhtään ajatellut”? Mietipä sinä sitä vielä hetki ja kysy sitten uudestaan. En muuta teekään, kuin yritän selvitä elämässäni eteenpäin ajattelemalla itseäni ja yrittämällä huolehtia itsestäni.

Kaikki orastavat pienet suhteeni ovat päättyneet siihen, kun olen puhunut toiselle siitä, miltä sisälläni tuntuu aika ajoin. He ovat hyljänneet minut siihen paikkaan ja todenneet, että olen heille liian vaikea ihminen. Tämän takia minuun ei kukaan voi kiintyä, koska olen liian ailahtelevainen. Tiedän sen ja se pilkkoo aina palan itsetunnostani pois.

Isäni suvussa on paljon alkoholisteja – isäni mukaan lukien – ja minua pelottaa myös se, että alan turvautua alkoholiin apukeinona, sillä minun on vaikea kieltäytyä juomasta varsinkin seurassa. Kuukauden sisään olen ollut kolme kertaa vahvasti humalassa ja se on minulle, suhteellisen hentoiselle naiselle liikaa.  Vertaankin itseäni monessa asiassa isääni, mutta en halua kulkea samoja askelia kuin hän. En millään haluaisi. En millään haluaisi…

En enää näe unta elämästä, koska en jaksa uneksia jostain, mikä on minulta niin kaukana. Ajattelen elämääni, kun olen valveilla, opetellut elämään hetkessä, nauttimaan siitä, mitä on minulla juuri nyt. En ajattele, millaista elämäni voisi olla tai mitä siitä voisi tulla. Tahdon elää ja olla onnellinen. Kun jaksan aina yrittää, elämä palkitsee, ja saan olla onnellinen – vaikka sitten vain sen yhden pienen hetken.

Olen kaikkien vaikeuksieni ohella sitä mieltä, että elämästä taisteleminen on kaiken sen tuskan ja kivun arvoista. Mikään ei vedä vertoja sille, että saa henkäistä syvään edes hetken ja olla lehmänä laitumella. Seesteinen hetki tekee elämästäni makean, ja uskon, että elämästäni tulee seesteisempi hetki hetkeltä, kun en vain anna periksi! Siinä se, ytimekkäästi sanottuna: EN ANNA PERIKSI. En lakkaa uskomasta itseeni, vaikka horjunkin. Näin elämä voittaa, ja saan sen itseni puolelle.

- Riina

Lue kaikki tarinat