Masennus ja läheisten tuki

Terveys

Written by:

Masennukseen sairastuu elämänsä aikana jopa joka viides suomalainen. Sairaus voi olla hyvin tuhoisa, joten sen havaitseminen ja varhainen puuttuminen on ennusteen kannalta erittäin tärkeää.
Masennuksen merkit
Läheisille ehkä näkyvin merkki masennuksesta on alakuloisuus, eristäytyneisyys sekä yleinen elämänilon ja mielihyvän tunteiden katoaminen. Masentuneella saattaa olla myös unihäiriöitä ja silminnähtävää ahdistuneisuutta. Mielialat saattavat heitellä, ja henkilö voi olla hyvin itkuherkkä. Myös jatkuva ärtyneisyys kuuluu masennuksen oireisiin. Jos henkilö ei ole enää kiinnostunut asioista, jotka aiemmin tuottivat hänelle iloa ja mielihyvää, kannattaa ottaa huomioon masennuksen mahdollisuus. Vaikka masentunut nukkuisikin, uni ei välttämättä ole levollista ja ihminen saattaa olla herätessään vielä väsyneempi kuin mennessään nukkumaan.
Masennusoire, johon tulisi puuttua välittömästi, on puhe kuolemasta. Epätoivo on masennukselle hyvin tyypillistä, ja masentuneen on usein vaikea nähdä tulevaisuudessa mitään kokemisen arvoista. Masennustila saattaa olla seurausta myös fyysisistä sairauksista, kuten diabeteksesta tai Parkinsonin taudista, joten masennuspotilas kannattaa saattaa lääkärin puheille mahdollisimman pian. Myös eräät lääkkeet, kuten beetasalpaajat ja kortisoni, saattavat aiheuttaa masennusta.
Auta masentunutta
Jos epäilet läheiselläsi masennusta, asia kannattaa ottaa puheeksi mahdollisimman pian. Tärkeää on kuitenkin muistaa puheen oikea sävy. Pahinta mitä masentuneelle on tehdä, on kehottaa häntä ottamaan itseään niskasta kiinni. Vaikka tarkoitus olisi hyvä, vakavasti masentunut ei saa itseään toimimaan ilman apukeinoja.